sunnuntai 7. elokuuta 2016

Tuuletusta Kansalaistorilla

Tänään sitten tuuleteltiin kansallispukuja tai niiden osia. Minulla oli vähän sekakäyttöä kun ei ollut oikeaa liiviä ja sen tilalla oli kaupasta joskus ostettu liivi, josta aamulla kiireessä muutamalla pistolla käänsin helmaa lyhyemmäksi. Esiliinakin puuttui ja pusero oli lainattu. Valkoiset nilkkasukat ostin kaupasta matkalla tuuletuspaikalle. Koru sentään oli aito ja oikea, vaikkakin kiilloitus ei oikein onnistunut. Pitänee viedä liikkeeseen kiillotettavaksi tai ostaa itselle paremmat aineet.



Pukuja ja päähineitä oli kauniita ja värikkäitä.






Marsulla oli kerrospukeutuminen oikein viimosen päälle.



Useimmilla oli myös piknik-eväät mukana. Minulla vaatimattomat, mutta naapurilla runsaammat.




Kiitos seurasta kaikille, joiden kanssa juttelin ja erityisesti vieruskavereille, oli mukava tutustua.

12 kommenttia:

  1. Kiitos samoin oli oikein mukava tutustua ja rupatella! Lapsille piknik-eväät olivat tärkeä juttu ��. Tämä oli oikein kiva tapahtuma ja ihana oli nähdä erilaisia pukuja ja kuulla niiden tarinoita!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuollainen vapaamuotoinen tilaisuus on mukava ja rento.

      Poista
  2. Minä aina ihailen kansallispukujen myssyjä. Katselen miten taidokkaasti ne ovat tehtyjä kaikkine kirjomuksineen.

    VastaaPoista
  3. Uumoilin tulevani katsomaan mutta mullahan oli se ampumajuttu. Olin taas vähän hukassa ajankulun kanssa. Kauniita on puvut ja myssyt.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Koitin kyllä katsella, jos olisit tullut, mutta arvelinkin, että ampumiset saattaa viedä ajan.

      Poista
  4. Kauniita pukuja ja ihania evästunnelmia :).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Suomalaiset pukeutuu usein musta-harmaaseen, mutta onneksi kansallispuvuissa on värikkyyttä.

      Poista
  5. Sullehan tulee hieno kokonaisuus kun kaikki on kohtapuoliin valmiina, sitten voitaiskin vaikka kahden tuuletella pukuja kun tulen takaisin kotimaisemiin, minulta jäi tuuletukset väliin tänä vuonna näinä virallisina päivinä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kun tulet takaisin näihin maisemiin.

      Poista
  6. Kauniita nuo kansallispuvut! Hauhon puku, pitäisiköhän tehdä syntymäkuntani puku.

    VastaaPoista