lauantai 9. heinäkuuta 2016

Mustikkametsässä

Eilen Kio soitti ja kysyi kaveriksi mustikkametsään. Tänään aamulla treffattiin Malmilla ja ajettiin Inkoon suuntaan. Kio tiesi  mustikkapaikan, jossa olemme ennenkin käyneet. Auto vaan parkkiin sopivaan kohtaan ja muutama askel pusikkoon.
Kassi männyn juurelle ja siitä ympäriltä vaan keräämään marjoja. Kauemmas ei tarvinnut mennä. Aika hyvin olikin mustikoita ja poimintakippo täyttyi nopsaan. Minulla tuli omat astiat täyteen ja Kio lainasi pari rasiaa. Sitten siirryimme muutaman kymmenen metrin päähän ja siellä oli mustikoita vielä enemmän. Minä poimin vain suurimpia mustikoita ja perkasin ne samalla. Kun lainakipotkin oli täynnä, kippasin loput marjat poimintakiposta Kion ämpäriin. Syötiin vielä vähän evästä ja lähdettiin ajelemaan kotiin päin.
Koko ajan oli kaunis ja lämmin sää, mutta sen verran oli tuulenvirettä, että sääsket ei juurikaan hätyytelleet.

Kiitos Kio kyydistä ja seurasta. Rasiat palautan kunhan taas tavataan.

Edit: piirakan kuva lisätty  Helppo ohje. Sekoita 100 g voita, 1 dl sokeria, 1 muna, 2,5 dl jauhoja, 1tl leivinjauhetta. Levitä vuokaan, laita päälle mustikoita. Paista 200 asteessa puolisen tuntia. Jos käytät pakastemustikoita, niin voit ripotella mustikoiden alle hiukan perunajauhoja. Vaniljakastikkeen kanssa herkkua, mutta menee kyllä ihan sinälläänkin.




 
 

14 kommenttia:

  1. Vastaukset
    1. Oli isoja mustikoita ja jätinkin pienet linnuille. :)

      Poista
  2. Voi hitsinpimpulat. Jos vielä meette niin ottakaa mut mukaan. Ja sieneen kanssa. Kanttarelleja saattaa jo ollakin.
    KOmeita mustikoita ja hieno saalis, kyllä nyt kelpaa piirakkaa paistella.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olispa ollut kiva, jos olisit ollut mukana.
      Kantarellit on kuulemma vielä pieniä. Missähän olis hyvä kantarellipaikka.

      Poista
    2. otetaan. Tiedätkö, Kristiina, minne pitäisi suunnata kanttarellien perään? Mä ku en paikkoja tunne, mutta kun kerään paljon erilaisia sieniä, niin yleensä jotain aina saa.

      Poista
    3. En tiedä kanttarellipaikkaa ku oon vaan saaressa ollut monet vuodet.

      Poista
  3. Mökillä ei mustikkasato ole ihan kypsää mutta kohta minäkin marjametsään pääsen, kanttarellit kyllä on jo hyvällä alulla ja saavat nekin vähän vielä komistua. Hienon saaliin saitte Kion kanssa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nuo mustikat mitä poimittiin, oli hyvin kypsiä ja joitakin ylikypsiä oli myös. Poimintakäsi on mustikkamehusta ihan sininen ja kynnenalustat kamalan näköiset.

      Poista
  4. Kiitos itsellesi! Mulla ku se sanko meni nurin ja litran verran maahan, niin oli tavallista roskaisempaa. Mutta nyt on kaikki pakkasessa kumminkin, pitää vielä litran pusseihin pakata.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minä laitoin jo eilen pakkaseen, mutta tänään otin vähän kun tein äsken pienen mustikkapiirakan.

      Poista
  5. Hieno saalis :) Nyt niitä mustikoita tosiaan on ja vieläpä isoja. Mullakin kasvaa pihalla mustikoita ja kantarelleja myös, yksi vasta tosin noussut.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hienoa, että kantarellitkin kasvaa ihan pihalla.

      Poista
    2. Se on totta. Maalla on mukavaa. Välillä niitä on niin paljon, ettei tiedä mihin astua ettei tallo ;D Kävin aamulla tarkistamassa tilanteen, niin oli niitä noussut jo muutama lisää.

      Poista
    3. Voi, kun olis täälläkin lähellä joku hyvä kantarellipaikka.

      Poista