maanantai 30. toukokuuta 2016

Susien lampaat ja muuta mukavaa

Viime lauantaina autoilimme pikkuporukalla Susien lampaita katsomaan. Bloggaus on vähän viivästynyt kun en ole pystynyt kunnolla kirjoittamaan kun sain useamman kerran näköhäiriöitä ja kirjaimet menee sekaisin ja osa häviää näkökentästä. Nyt laitan lyhyesti ainakin osan kuvista näkyviin. KristiinaS:n blogissakin on kuvia ja myös Susin blogissa.

Lämpimät kiitoksen emännälle kutsusta ja tarjoilusta. Oli tosi kiva viettää päivä siellä.

Porukka purkautuu autosta ja lampaat toivottavat tervetulleeksi.


 
 
Emännälle oli tuotu vähän tuliaisia
 




 
Talon "pikku kisu" piilotteli ensin jossain sängyn alla, mutta lopulta saatiin kisua vähän silitelläkin.
 
 


 
Tarjoilut oli mitä parhaat. Ja kyllä me herkuteltiinkin (monta tuntia). Pitsan reseptiä  olen ihan kaipaillut, oli se vaan niin hyvää. Namskis.
 
 
 Välillä käytiin paijaamassa ja sylittelemässä lampaita. Samalla kädet sai hyvän lanoliinivoitelun. Osa lampaista oli aamulla keritty.
 

 
 

 
Juuri kerittyä mustaa ja valkoista villaa sain rohmuta varvasvilloiksi itselleni.
 


 
Matkailuauto kiinnosti kovasti kaikinpuolin. Hyvin on tavarat oltava järjestyksessä kun pienessä tilassa eletään. KristiinaS rohkeana uskalsi mennä miehen (kenen mies) kainaloon.
 

 
 
 
 


5 kommenttia:

  1. Tuo on Anun mies, Ihana!
    Oli kyllä kiva päivä. Tarjoilut oli maukkaat. Mutta lampaat ja etenkin karitsat oli niiiin kivoja. Heinäkuussa mennään sitt katsomaan uudet tulokkaat.
    Ihan varmasti sun päässä oli jännitystä tuosta päivästä kun ne häiriöt tuli ja meni ja tuli. Mullakin just jännitys on yks syy miksi se aura ilmestyy. Ja jännityksen laukeaminen kans.
    Noh, sun tarvii laittaa olosuhteita ihan paperille muistiin niin on helpompi seurata missä ja miksi häiriöt tulee. Hyvä ku oot nyt kunnossa.
    Ota iisisti sen tulevan lauantain kanssa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pitää seurata nyt tilannetta. Vielä on vähän outoja tuntemuksia.

      Poista
  2. Taidan ekaa kertaa vierailla sun blogissa! Kiva postaus :) Jaa sain "pienet" tuomiset, hehheh! Valtava määrä kaikkea ihanaa! Jos tarkoitat pizzalla niitä pyöreitä suolaisia piiraita niin pohjaan tuli rahkaa, voita, vettä ja jauhoja. En mitannut, heittelin vaan summassa, mutta jos nyt karkeasti sanoisin että pohjaan 125 g voita (tässä oli yli puolet rahkaa, eli ehkä 50 g voita ja 75 g rahkaa mutta en tosiaan punninnut), pari rkl vettä, 2.5 dl jauhoja. Vuoraa vuoka taikinalla ja lado päälle esim. tomaattia, kinkkusilppua tms. ja sitten kaada päälle seos jossa on 1-2 munaa, pari dl ruokakermaa, ripota pinnalle yrttimaustetta ja juustoraastetta/juustosiivuja ja uuniin 200 astetta noin 20 min. Kiva kun kävitte :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kun poikkesit blogiini. Tervetuloa toistekin.
      Kiitos piirakan ohjeesta. Pitää kokeilla heti kun saan aineet hankittua.

      Poista
    2. Varmasti poikkean kun nyt tämän hoksasin Kristiinan sivuilta :)

      Poista