lauantai 20. syyskuuta 2014

Käsityömessuilla

Käväisin tuttavani kanssa vilkaisemassa Wanhassa Satamassa Kädentaitomessuja. Aika mukavasti löytyi kivoja lankoja, vaikka en niitä kovin paljon ostanutkaan, Snurren osastolta pari kerää vain syksyistä myssyä varten.
Kotiinpäin suunnatessamme poikkesimme Soppakeittiöön Kauppahalliin. Iso kulhollinen keittoa, leipää ja vettä. Kyllä maistui.
Jälkipuinnit sitten meillä kahvin, pullan ja kakun kera.
Kiitos ystäväiseni mukavasta messu- ja juttuseurasta. Tavataan taas neuleiden tai ulkoilun merkeissä.

Minun täytyy tuota myssyn kuviointia vähän miettiä että mitenkä se oikein menee.


8 kommenttia:

  1. Nuo messut oon jättänyt väliin jo monta vuotta. Sen sijaan kävin Teurastamon sienipäivässä, mutta se oli pettymys, tosi vähän oli katsottavaa ja mielenkiintoiset asiat oli laitettu pieneen hapettomaan ja kuumaan huoneeseen. Tilaahan olis ollu vaikk pihalla nyt ku oli kaunis ilma.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En minäkään ole muutamaan vuoteen käynyt noilla messuilla, kun pääsymaksu on yhtä kallis kuin messukeskuksen isoilla messuilla. Nyt oli vielä valittava Ogelin ja messujen välillä.

      PS Sinun blogissa ei enää voi kommentoida pelkällä nimellä, vaan pitää olla jotain ihme AIM ja open -tilejä ??

      Poista
  2. Kivan väristä lankaa.
    Päivä meneekin mukaavasti, kun on hyvää seuraa ja mielenkiintoista katseltavaa.

    VastaaPoista
  3. Mä tykkään molempien lankojen väristä sekä yksvärisestä harmahtavan sinisestä että tuosta kirjavasta. Sulla kuulostaa, että on ollut todella kiva päivä!

    T: Merja

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Siinä oli monta kivaa värisävyä. Oli vaikea valita.

      Poista
  4. Voi että, pääsit sinne käymään. Oli varmasti vaikeaa kulkea lankojen ohitse. Ihanaa lankaa olit kyllä löytänyt!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä muutamat langat jäi himottamaan. Onneksi oli kaveri mukana, niin en kehdannut ostaa niitä kalliita lankoja (kilohinta yli 200 eur).

      Poista