lauantai 23. elokuuta 2014

kaupungilla ja kalankääre

Eilen sain iltapäivällä vieraan, jonka tapasin ensin Hietalahden torilla. Halusin käydä samalla katsomassa löytyykö hallista keltaisia kesäkurpitsoita. Eipä löytynyt. mutta ostin palasen hiillostettua nieriää. Kala oli kääritty hauskasti paperiin, jossa oli ruokaohjeita nimenomaan kalasta.

Ostin hallista myös vähän kahvileipää eli valkosuklaa kakkua ja mustikkapiirakkaa palaset. Valkosuklaakakku oli niin hyvä, että lienee kohta mentävä uudelleen ostamaan, että pääsee tarkistamaan, onko se edelleen yhtä hyvää. Juu, ja kakku livahti suihin niin nopsaan, ettei edes kuvaa ehtinyt ottaa.

Saattelin sitten vieraan Baanaa myöten keskustaan. Välillä seisoskelimme siltojen alla kun tuli pieni sadekuuro. Kävimme keskustassa Roskalavapaviljonkia katsomassa, samoin Rautatientorille olevaa ruokatapahtumaa. Edellisessä ei ollut tungosta, mutta jälkimmäisessä kylläkin niin ettei joka pöydän ääreen päässyt. Jälkimmäisessäkin etsiskelin keltaista kesäkurpitsaa, mutta eipä sitä näkynyt. Tykkäisin tehdä kurpitsakeittoa ja mielestäni vihreästä kesäkurpitsasta ei tule yhtä hyvää.


4 kommenttia:

  1. Tuo kalankäärepaperi olikin kiva keksintö myyjältä. Rupesin tässä miettimään, että olenkohan minä koskaan syönyt nieriää, en tiedä.
    Kyllähän se kakku pitää tarkistaa, että onko se muulloinkin yhtä hyvää, eihän sitä muuten tiedä. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Muinoisina aikoina kala kääräistiin sanomalehteen.
      Nieriä on aika kuiva kala eikä sitä ole aina kaupoissa.
      Juu, ja jos ostaa vieraita varten, niin pitää ostaa maistipala itselle. :=D

      Poista
  2. Mä luulen eli muistelen, että mulla on nieriä maistelematon laji. Tuo kakku kuulostaa lian hyvältä vaikken erityisesti valkosuklaan ystävä olekaan, mutta tuossa kuulostaisi hyvältä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuossa ei ollut liikaa valkosuklaata. Ehkä kermavaahdossa vähän ja sitten päällä muutama ohut hiutale. Muutama karpalo oli piristämässä makua.

      Poista