torstai 15. toukokuuta 2014

Tilkkutöitä ja ostoksia

Tapasimme tänään LeaP:n kanssa Laakson sairaalan kahviossa. Siellä on tilkkutyönäyttely ja Lea oli luvannut esitellä sitä minulle. Kylläpä olikin taas monta upeaa työtä esillä. Ei siinä voinut kuin vain huokailla ihastuksesta niitä katsellessa.

Kahvittelun jälkeen läksimme vanhan messuhallin lähelle UFF:n kirppikselle, jossa oli 2 euron päivä. Aika paljon siellä olikin tavaraa ja niinpä sorruin ostamaan muutaman vaatekappaleen. Puseron aion pitää sellaisenaan, mutta hameista teen jotain, kasseja lähinnä ajattelin.

Meidän lähettyvillä on kauppa,jossa on kaikenlaista tavaraa esim vanhusten avuksi: tuoleja, sänkyjä, rollaattoreita jne. Ostin sieltä "jalkaharjan" pikkusiskolle synttärilahjaksi. Itselläni on ollut sellainen puolisen vuotta ja sillä on mukava suihkussa harjata jalkapohjia ja varpaita. Kantapään kohdalla on hiomakivi. Harjan pohjassa on imukupit, joilla se pysyy paikoillaan lattialla.

Tänään oli oikein aurinkoinen päivä ja lämpenevää on luvattu lähipäivinä.



Tämä on LeaP:n tekemä tilkkupeitto
 
 

15 kommenttia:

  1. Kyllä onkin kauniita tilkkutöitä! Tuollainen jalkaharja on varmasti mukava käytössä, olen välillä itsekin katsellut niitä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eipä tarvitse kumarrella suihkussa eikä seisoa yhdellä jalalla kun tuota harjaa käyttää.

      Poista
  2. Kiva kun vierailit näyttelyssämme ja kiitos mukavasta ostosreissusta, taas sai monta hyvää vaatetta ihan pikkurahalla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos itsellesi. Pesin ostetut vaatteet eilen koneessa eivätkä edes rypistyneet.

      Poista
  3. Oi,oi miten upeita tilkkutöitä. Tuollaista harjaa en ole nähnytkään.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä nuo tilkkutyöt on todella kauniita.
      Harja on kyllä ihan kätevä apuvälinen.

      Poista
  4. Otsikko pelästytti että oot alkanut tilkkuilemaan;)
    Aikas kätevän oloinen harja, ehkä mun pitää mun systerille tuollainen hommata. Sillä kun on vaikeuksia kumartelun kanssa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei mun taidot riitä tilkkuiluun. Sitä just taisitkin pelästyä.
      On tuo harja kätevä, mutta ei sentään leikkaa varpaankynsiä.

      Poista
  5. Kauniita töitä, kertakaikkiaan!! Olipas näppärä harja! Pitääkin kysellä oisko Seinäjoella samantyyppistä kauppaa tai voisiko hankkia tuollaisen jalkaharjasjutun netistä. En ole koskaan nähnyt moista!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pitääpä katsoa josko niillä olis nettikauppa. Kaupan nimi taisi olla Ettone tai sinnepäin. Nyt tuossa yövieraat korsaa vieressä, niin en viitsi kovin kauan tässä koneella kökkiä, mutta jospa huomenna illalla viimeistään ehtisin vilkaista.

      Poista
  6. Mun kommenttini on ihan edellisten toistoa, mutta kun se on niin.
    Todella kauniita tilkkutöitä, enkä ole minäkään tuollaista harjaa missään nähnyt.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nuo harjat taitaa olla aika uusi tuote.

      Poista
  7. Selectissä on ainakin tuollainen harja myynnissä eikä hintakaan ollut ihan hurja, satuin vaan sen lehteä selailemaan; toki laatuahan ei aina tiedä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo harja maksoi nyt 20 euroa. En muista oliko sama hinta viime syksynä kun ostin itselle.

      Poista
  8. ei kiinnity lattiaan ja hohkakivi halkesi heti

    VastaaPoista