lauantai 8. kesäkuuta 2013

Kip-päivää, kesää ja kesähäitä

Tänään ei ollut ihan pahin hellepäivä, vaan sinällään ihan mukava ja lämmin kesäpäivä. Aamupäivällä kävellessäni näin päivänkakkaroita polun vieressä. Tuli niin lapsuus mieleen. Silloin oli kesäisin päivänkakkaroita, ruiskukkia, kissankelloja ja kissankäpäliä. Nyt niitä ei näe edes joka vuosikaan.

Ogelissa sitten vietettiin KIP-päivää. Kiva oli yhdessä neuloja ja kahvitella. Marsu opetti haarukkavirkkausta halukkaille. Harmi kun tuon KIP DAYn sivut on nykyisin rekisteröitymisen takana.

Kotimatkalla ostin rasian mansikoita, ei kotimaisia. Mansikat oli aika reippaan kokoisia. Lähikaupan edustalla on ollut myynnissä eri maiden mansikoita, mutta en ole niitä ostanut. Kaupassa sisällä on ollut hollantilaisia mansikoita. Ne on olleet aika pieniä, mutta kauniin kiiltäviä ja hyvänmakuisia. Jonain päivänä pitää mennä torille katsomaan, joko on kotimaisia mansikoita myynnissä kohtuuhinnalla.

Ruotsin kuninkaallisia häitä piti sitten katsoa silmä tarkkana. On se vaan ihan mukava nähdä tuollaisia juhlia aina välillä ja Madelaine oli uskomattoman kaunis ja herttainen. Onnea vaan pariskunnalle!

Edit: Tuo kuvan mansikka painoi 80 grammaa.



5 kommenttia:

  1. Päivänkakkaroita näkee joskus ja kissankelloja harvoin, mutta en tiedä kuinka kauan on kun olen nähnyt ruiskukkia ja kissankäpälää en ole nähnyt moneen kymmeneen vuoteen. Tuli oikein haikea olo kun mietin sitä.
    Minäkin aamulla katsoin lehdestä ohjelmia ja ajattelin, että voisi vähän katsoa häitäkin. Nyt sitten kun luin kirjoittamaasi huomasin, etten ole muistanut koko päivän aikana häitä ollenkaan. Täytyy vissiin katsoa jotain uusintoja, kyllä niitä varmaan näytetään.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Yle-areenalta pitäisi nuo häät näkyä ainakin viikon ajan. Minä usein katson sieltä, jos en ole jotain ohjelmaa ehtinyt katsoa silloin kun se tulee telkkarista.

      http://areena.yle.fi/tv/1911816

      Poista
    2. No niinpä näkyykin. Katselenkin sitten sieltä. :)

      Poista
  2. Hups... onpa iso mansikka :)
    Häitä minäkin katselin, oli kyllä tosi kaunis morsian !

    Mukavaa sunnuntaipäivää ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nuo olikin harvinaisen isoja. Tuo kuvassa oleva painoi 80 grammaa.

      Poista