Lähipäivinä saapuu lähirannoille isoja purjelaivoja, The Tall Ships Races Helsinki alkaa näinä päivinä.
Kauppareissulla näinkin, että pari laivaa oli jo saapunut. Kojujakin on rannoille rakenneltu ja Hietalahden puolella on autoilulta suljettuja alueita.
tiistai 16. heinäkuuta 2013
sunnuntai 14. heinäkuuta 2013
Uudet maisemat
Metsäiset maisemat on vaihtuneet hiekka-betoni-maisemiin merinäköalalla. Näin aamulla on kiva katsoa kun iso laiva lähestyy saarten välistä satamaa.
Pakkausten purkamisessa menee enin aika enkä ole käsityölaatikoita avannut vielä ollenkaan, vaan olen välillä lukenut Hyvä jätkä kirjaa, joka on lahja Jätkäsaarelta. Kirja kertoo Jätkäsaaren tarinaa nuoren pojan näkökulmasta siltä ajalta kun Jätkä oli vielä saari.
Lämmintäkin on ollut. Eilen oli parvekkeella +29 ja sisällä +28 joten enempi olen viettänyt rauhallista elämää. Olen kokeillut äitienpäivälahjaksi saamaani tuuletinta ja se on viilentänyt oloa mukavasti.

torstai 11. heinäkuuta 2013
Muutto takana
Sinänsä varsinainen muuttorumba on ohi, mutta tavaralaatikoita on purkamatta vielä. Onneksi olin pakannut osan tavaroista pahvilaatikoihin, joten niiden purkamisella ei ole kiire. Kiitos vielä eräälle taholle muuttolaatikoiden raijaamisesta *vilkuttaa itäsuuntaan*.
Kellarivarasto on hurjan iso ja sinne on hyvä kipata ylimääräinen roina kunhan löydän sopivan lukon oveen. Mulla on kaksi "munalukkoa", mutta kumpikin on liian pieniä joten pitää etsiä isompi.
Nettiyhteys toimii laajakaistalla, mutta valokaapeliyhteyksiä ei ole vielä saatavilla. Tietokoneeseen en ole vielä laittanut kameralle johtoa, joten nyt ei ole kuvia tarjolla.
Kaikenlaista uutta on opeteltavana ja pieniä puutteita on vielä. Esim parvekeovi raapii olohuoneen parkettiin, ulko-oven numerotaulussa ei ole asuntojen numeroita, joten sisälle pyrkivät soittelevat ovisummeria summamutikassa.
Suurin harmi on kännykän kentän puuttuminen. Nyt porukat menee yläkerroksissa parvekkeelle tai alakerroksissa jopa ulos kadulle soittamaan puheluitaan. Joten kannattaa laittaa tekstaria, niin näen sen kun käyn parvekkeella tarkistamassa puheluita. Tänään kävi pieni käpy kun muuttolaatikoitten hakija teki turhan reissun aamulla kun puhelin ei soinut. Saatiin sentään sovittua uusi hakuaika iltapäiväksi ja minä menin varuilta alas odottelemaan ja homma hoitui.
Itse en ole saanut omia valaisimia vielä laitettua kun täällä on valaisinpistokkeet katossa ja mulla oli vanhassa paikassa sokeripalat.
Siskokulta silitti ja laittoi verhot ikkunoihin. Makkarissa on tummansininen lakana poikittain. Sisareni kanssa sitä ihasteltiin ja suunniteltiin, että siitä tulisi ihan hyvä, jos laittais pitsin alareunaan. Sisareni kyllä arveli, että mun taidoillani sama lakana roikkuu ikkunassa seuraavat kymmenen vuotta.
Yhtä hellan levyä olen käyttänyt, uuni ja tiskikone on kokeilematta, samoin pesukone. Niin ja onhan saunakin vielä testaamatta. Sain kyllä hienon saunakiulun ja löylykauhan.
Keittiössä ei ole yhtään koukkua pyyhkeelle tai pannulapuille, kylppärissä ei ole koukkuja pyyhkeille tai kylpytakille.
Vähän on tavaroiden paikat hakusessa, mutta eiköhän ne paikkansa löydä.

maanantai 8. heinäkuuta 2013
Pieni paussi bloggaukseen
perjantai 5. heinäkuuta 2013
Hopeinen kalenteri
Löysin äsken erään laatikon pohjalta hopeisia (hopealeimat) kalenterin palasia. Ne laitettiin aikoinaan kellonhihnaan. Joka kuukaudelle oli oma palanen. On silloin, v 1974, ollut firmat varoissaan, kun on liiketuttaville lähetelty oikein hopeisia kalentereita. Harmi, että en ole säilyttänyt kaikkia saamiani palasia.
Edit: Vuosiluku korjattu.
Edit: Vuosiluku korjattu.
torstai 4. heinäkuuta 2013
Mukava päivä
Aamulla hoitelin joitakin asioita ja kävin ostamassa naapurille ruusuja ja jätin muutaman itsellekin. Naapuri (90v) oli kutsunut minut lasilliselle kuohuvaa. Myöhemmin Kio poikkesi pyöräilyreissullaan kahvittelemaan ja toi samalla kerän Maija-lankaa. Lanka oli vaihdokki jokin aika sitten Kiolle antamastani langasta. Kio, kiitos langasta ja kiva kun poikkesit.
keskiviikko 3. heinäkuuta 2013
Vihdoinkin
Tänää pääsin viemään ensimmäiset tavarat uuteen kotiin. On kyllä vähän outoa kun uudet laitteet on niin erilaisia. Hellan nappulat eri tavalla, ovipuhelin ihan uusi tuttavuus, samoin tiskikone. Naapurina sentään kiva ihminen, jonka kanssa on jo tutustuttu hiukan. Roskien lajittelulle on 4 sankoa, mitähän niihin pitäisi laittaa. Ovessa on jostain syystä väärä nimi (naapurin nimi). Sisäpiha on ihan keskeneräinen vielä, mutta kellarikomero on mahtavan suuri. ja korkeutta riittää.
Kännykkä ja nettiyhteys ei kuulemma toimi. Kännykkää kokeilin parvekkeella ja siellä se kyllä toimi, mutta sisällä on kenttä ihan nolla, joten ensi viikolla tulee ongelmia yhteydenpidossa monella lailla.

Tilaa:
Blogitekstit (Atom)