torstai 21. kesäkuuta 2018

Jussia ootellessa

Huomisen vieraiden varalle paistoin juustokakun. En ihan täyttä ohjetta tehnyt joten kakusta tuli aika ohut, mutta pysyypä enemmän vadelmahilloa päällä. Pitihän sitä kakkua vähän maistaa, että tietää, onko tarjoomiskelpoista vai pitääkö tehdä uusiksi.
Vadelmahillolle on sievä purkki (Kristiina!), mutta puolukkahillopurkin (kaalipataa varten) vanhaa etikettiä en ole saanut kunnolla poistettua, joten sille piti tehdä jotain. Niinpä purin eilisestä pullopussukan tekeleestä pari kerrosta ja tein siitä suojuksen puolukkahillopurkille. Hyvin hoitanee asiansa.
Orkidea on nyt avannut kaikki nuppunsa ja valkoisen värinsä vuoksi saa menetellä nyt juhannuskukkana kun en ole juhannusruusuja ja -koivuja hankkinut. Joskus aikoinaan oli tapana käydä juhannusaattona torilta ostamassa pieni koivu ja juhannusruusuja kimppu.
Mukavaa jussia kaikille tutuille!



 
 

 
 
 

8 kommenttia:

  1. Orkidea sopii oikein hyvin juhannuskukaksi. Makoisalta näyttää leipomuksesi :).

    Ihanaa juhannusta sinulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Omppumato!
      Mukavaa juhannusta sinullekin!

      Poista
  2. Oih, maukkaan näköinen juustoke ja sun vademahilla on Aina ollut hyvää. Ehkä kaunis purkki antaa vielä vähän ekstramakua?;) mutta kiva on tuo uusi purkin suojus. Sulla on ollut näitä keksintöjä useita viime aikoina.
    Oikein mukavaa keskikesän juhlaa sulle vieraillesi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mulla on nyt juustokakkukokeilut menossa. :)
      Mukavaa juhannusta sinullekin!

      Poista
  3. Herkulliselta näyttää. Hyvää juhannusta!

    VastaaPoista
  4. Syötävän hyvän näköinen juustokakku! Tuo hillopurkin "takki" on hieno, eikä luista purkki kädestä. Miten ihmeessä orkkidean saa kukkimaan, pitäkö ottaa uhkailu käyttöön?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minä huomasin, että orkidea ei tykkää kastelusta, vaan enempi kuivasta eli vähän tiputtelen vettä ruukun sisälaidalle. Katson, että "juuret" on ensin päässeet kuivumaan kunnolla. Märällä talouspaperilla pyyhin hellästi lehtiä ja juttelen (hönkäilen) lehdille samalla. Saavat siinä hiilidioksidia yhteyttämistä varten. Pidän orkideat ikkunan sivussa, ettei aurinko paista suoraan.
      Aikaisemmin en saanut orkidoita kukkimaan, mutta täällä näköjään onnistuu.
      Edellisessä asuinpaikassa yläkerran mummolla orkideat kukki tosi hyvin pohjoisikkunalla.

      Poista