perjantai 31. maaliskuuta 2017

Kesää odotellessa

Tänään on lunta maassa, mutta eilen oli aurinkoinen päivä. Kun olin vähän siivonnut parveketta, niin ostinpa sen kunniaksi rasian mansikoita. Yllättävän hyviä olivatkin, vaikka ensi silmäyksellä ajattelin, että kelpaavat vain koristeeksi.



Illalla leivoin kristallipullia. Sain kipinän joku aika sitten Kampin palvelukeskuksen neulekahvilassa kun eräs neuloja oli leiponut niitä ja tuonut kahvipullaksi. Etsin netistä useita ohjeita ja vähän keskiarvojen mukaan tein taikinan. Ei kylläkään tullut ihan yhtä hyviä kuin neuleystävän tekemät. Täytyykin pyytää häneltä resepti ja kokeilla uudelleen.
Osaan laitoin voitelun ja sokeroinnin, osan pakastin ilman sokerointia kun sokerointi ei pysy hyvänä pakastettaessa.

6 kommenttia:

  1. Kuulostaa hyvältä! Täälläkin oli lumi maassa aamulla ja nyt sataa silkkoa vettä t.pikuräntää. Noh, vielä kuukausi, niin ollaan jo toukokuussa. Komeita sukkiakin olit tehnyt.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toisaalta hyvä, että välillä sataa. Meillä täällä rakennustyömaitten vieressä pöllyää hiekat, jos on pitempään kuivaa. Ei ole eikä tule nurmikoita sitomaan pölyä. On vaan asvalttikujia talojen välissä. Puitakaan ei mahdu kapeille kujille. Sisäpihoilla tietenkin on nurmipaloja, mutta kaduilla ei ja siellähän se merituuli juuri puskee pölyt ilmaan.

      Poista
  2. Niissä Kampissa saaduissa pullissa oli nesteenä vaniljakastike. Muuta en muista kuin että tosi hyviä olivat.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vaniljakastiketta minäkin näihin laitoin. Olisi pitänyt ehkä laittaa taikinaan voita enemmän.

      Poista
  3. Herkullisia pullia ja mansikoita :).
    Kesää kohti koko ajan :).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toivottavasti aurinkokin ilmestyy taas.

      Poista