sunnuntai 12. helmikuuta 2017

Mukaelma SeijaP:n kääretortusta

SeijaP:n blogissa Hetkiä Heimolasta oli kääretortun ohje, johon ei tullut viljaa ollenkaan ja päätinpä kokeilla, millainen siitä tulisi minun tekemänä. Vähän piti soveltaa ohjetta, kun ei juuri mainittuja aineita löytynyt. Rouhitun mantelilastun sijasta laitoin mantelirouhetta, Mainittuja Dronningholmin marmeladeja en löytänyt, joten Rainbown aprikoosihilloa tilalle, enkä ihan koko  400 gramman purkillista laittanut, vaan pari ruokalisikallista jäi purkin pohjalle. Olisi kyllä saanut laittaa kakkikin, mutta pelkäsin hillon pursuvan ulos käärittäessä kun hillo on juoksevampaa kuin marmeladi.   Mascarpone-juustosta ei ollut tiedossa määrää, tai olihan siinä 1 prk, mutta minkä kokoinen ja kenen valmiste. Niinpä otin tuon laktoosittoman tuontiversion. En myöskään laittanut kanelia enkä kardemummaa kun en kardemummasta erityisesti välitä ja kaneli ei taas mielestäni sopinut aprikoosihilloon. Päälle en myöskään laittanut pölysokeria kun ei sitä minulla ollut, enkä tätä kokeilua varten ostanut.

Taikinalevystä tuli aika paksu, vaikka minulla oli iso pelti (47x38), joten se meinasi käärittäessä aluksi repeillä.

Nyt kahvin kanssa maistellessani päätypaloja voin todeta, että hyvää on. Mascarpone sopii hyvin hillon kanssa täytteeksi.

Kiitos SeijaP hyvästä ohjeesta! Tätä tulen tekemään toistekin.


8 kommenttia:

  1. Jo on magee kääretorttu, tuo vois maistua mullekin. Hyvät nää sun reseptinseurailut, lennosta vaan vaihtelet aineita ja aina onnistuu!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuletko huomenna Kappiin? Ajattelin tarjota tortun siellä ettei itse tarvitse kokonaan sitä syödä.

      Poista
  2. Nasu tuli takaa Puhin vierelle.
    ”Puh!” kuiskasi hän.
    ”No mitä?”
    ”Ei mitään”, sanoi Nasu ja otti Puhin käpälästä
    kiinni.
    ”Tarkistin vain että olet siinä.”

    Hyvää ystävänpäivää!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ystäväiseni ja hyvää ystävänpäivää sinullekin.

      Poista
  3. Näyttää herkulliselta :). Tuota voisi kokeilla itsekin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oli oikein hyvää ja neuletapaamisessa hävisi parempiin suihin lähes koko pötkylä. Tuollaisia testikääretorttuja saa kuulemma tehdä useamminkin. :)

      Poista
  4. Maistettu on ja erinomaiseksi todettu! Kiitos. Juu, kyllä saa toistekin tehdä ja tapaamiseen tuoda.

    VastaaPoista