lauantai 19. joulukuuta 2015

Käynti Kaapelilla

Piti käydä kurkkaamassa Kaapelin joulua.  Pukkikin siellä oli ja vilkutti ohi kävelijöille. Valokuvaan pukin kanssa olisi myös päässyt, mutta lienen liian iso pukin polvelle. :)


Vetoketjuista saa monenlaista kivaa koristetta.


Ostokseni olivat maltilliset. Vähän juustoa, pieni lohipiiras, muutama joulutorttu, isoäidin pipareita. Muutama rengas huivien solmimista varten. Oli muuten toinen kerta elämässäni kun myyjä ottaa käsistäni tavaran pois ja haluaa esitellä ja itse valita. Olisin ottanut myös punasävyisiä, mutta ostamatta jäi. No, saattaapa noita itsekin tehdä ja saa ne huivit muutenkin solmittua, mutta jotenkin kokeneen myyjän käytös hämmästytti.


Matkalla katselin Jätkäsaaren rakennusaluetta. Uusia taloja tulee aina vaan lisää hiekkakentälle.


 

4 kommenttia:

  1. Mä kävin TUomaanmarkkoilla ja Espan kävelin. Noh, samat jutut joulusta toiseen. Ylioppilastaloon en mennyt ku siellä olis varmaan ollu tosi ruuhka ja taskuvarkaita (oli ainaki yks päivä siellä ollut).
    Sain Tammisen pienen kinkun ostettua! TOivottavasti paisto onnistuu ja on yhtä hyvä ku sulla oli ollut.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minä ostin Tammisen pikkukinkun kans uudestaan. Toivottavasti on hyvää taas.
      Olin vähän ajatellut ostaa lipeäkalaa, mutta sitten jäi ostamatta kun en jaksanut Kaapelin jälkeen lähetä kauppaan. Jospa huomenna ostaisin, vaikka pakastepalan, niin voi laittaa sitten kun ehtii. On näetsen muutama pukinpaketti kateissa jossain kauppojen sokkeloissa.

      Poista
  2. Minäkin liikuin samoissa maisemissa tänään :).

    Liikaa päällekäyvät myyjät eivät ole kyllä mukavia.

    VastaaPoista
  3. Olispa satuttu näkemään, vaan ei siellä oikein ehdi tunnistamaan kun niitä tavaroita katselee.

    VastaaPoista