lauantai 19. heinäkuuta 2014

Sumua ulkona ja aivoissa ja vähän Mustilaakin

Eilen aamulla oli aikamoinen sumu, joka onneksi hälveni kun parin tuttavan kanssa suuntasimme Mustilaan. Poikkesimme kyllä matkalla Porvooseen ja Teeteen lankakauppaan, mutta minä EN ostanut sieltä mitään.

Mustilassa otimme heti alkuun kahvit ja vähän hiukopalaa sen kanssa, että jaksamme kierrellä ulkona. Mukavasti ehdimmekin tehdä kierroksen ennen sadekuuroa ja kotiinpäin lähtöä.

Paluumatkalla poikkesimme Ogelin Lankamaailmaan kun tuttavaltani oli unohtunut ostaa sukkapuikot siellä Porvoossa. Minä sitten sorruin ostamaan kolme lankakerää ja "liimaa" sukanpohjia varten. Oli tarkoitus ostaa samaa lankaa, josta olin tehnyt ruskeat sukat, mutta enpä ollut katsonut kyllin tarkkaan langan nimeä ja muistikin on vähän kesäterässä.

Minun piti ostaa sukkalankaa, mutta vahingossa ostin jotain muuta ja niinpä tänään sitten kävin vaihtamassa langat toisiin. Lankamaailmassa on 30 päivän vaihto-oikeus, joten on kyllä katumusaikaa aikasta hyvin, jos langat ei jostain syystä olekaan mieluisia.

 


 

 

 
 
 

8 kommenttia:

  1. Sinulla on ollut kiva reissu tänään. Mukavaa kävellä Mustilassa ja katsella puita ja maisemia. Katsoin Wikipediasta millaista siellä on.
    Minäkin olin tänään Marketan ja kolmen koiran kanssa metsäkävelyllä. Se oli oikein kivaa. Aika lämmintä oli, vähempikin lämpö olisi riittänyt

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Metsäkävelyt on hienoja ja tuolla Mustilassa oli paljon istumapaikkoja siellä metsässä. Sai istua ja kuunnella luontoa.

      Poista
  2. Arboretun Mustilaankin on näköjään tullut sisäänpääsymaksut, silloin aikoinaan kun olin harjoittelijana Elimäellä ei pääsymaksuista ollut tietoakaan.

    Ihanan värisiä oat noi alimmat lankasi. Tuo Ogelin vaihto- ja palautusoikeus on todella hyvän mittainen, jos tuossa ajassa ei ehdi niin silloin saa kyllä pitää omana tappionaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Maksullisuus tulee näköjään vähän joka paikkaan.
      Tuossa 30 päivässä ehtii jo tehdä pienen käsityön valmiiksi ja voi liiat lankakerät käydä vaihtamassa johonkin uuteen työhön sopiviksi.

      Poista
  3. Sumua sielläkin, tietysti kun rannalla asut;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On se täällä rannalla ihan toista kuin sisämaassa. Tosin nyt on parvekkeella +40 astetta eikä tuulen virettäkään.

      Poista
  4. voi kun oisin ollut mukana, kuulosti tooosi mukavalta reissulta! Sumu aina hälvenee ja niin langat näkyy!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oli oikein mukava reissu ja mukavaa seuraakin. Olisit hyvin sopinut porukkaan. :)

      Poista