tiistai 17. joulukuuta 2024

Hätä keinot keksii

 Eli, voi sen näinkin tehdä. Piti keriä yksi vyyhti, joka oli hieman pienempi ympärykseltään kuin aikaisemmat vyyhdit, joita olen kerinyt nojatuolin selkänojan päällä. Selkänoja onkin ollut vuosia tosi hyvä ja sopiva kyseiseen tarkoitukseen, mutta nyt piti keksiä uusi systeemi. Kankeat jalkanikaan eivät enää toimi tässä hommassa. Niinpä kaadoin parveketuolin kellelleen ja käsinojien etäisyys oli ihan passeli. Nojatuolissa istuen keriminen sujui oikein hyvin. 

Yhden myssyn olen saanut valmiiksi. Lanka Debbie Bliss Rialto 4ply, 45 grammaa. silmukoita 112, puikot 3,0. Koko on vähän liian pieni aikuiseen päähän, mutta eiköhän käyttäjä löydy ajallaan. 



sunnuntai 15. joulukuuta 2024

Kotipäivä

 Harmaa kotipäivä tänään. Vanhat orkideat kukkivat. Yksi, valkoinen on kukkinut jo 3 kk, lilassa on muutama kukka auki ja kolmas nupuilla. 

Sain ystävältä hyasinttiruukun. Hiukan on tuoksua, mutta ei paljoa. Monet ei pidä hyasintin tuoksusta, mutta minä pidän. Hyvä silti, että on kehitetty vähemmän tuoksuvia lajeja. 

Yritän siivoilla turhaa tavaraa pois, mutta tuntuu, että mistään ei raskis luopua kun niihin liittyy muistoja. Aikoinaan on tullut hankittua siistimpiä vaatteita vierailu- ja juhlakäyttöön, mutta eipä ole enää tarvetta kun ei juhlia juurikaan ole. 


perjantai 6. joulukuuta 2024

tiistai 3. joulukuuta 2024

Uudet ruokasuositukset

 Laskin omista marraskuun ostoksistani kasvisten, juuresten ja hedelmien määrät sekä lihatuotteiden määrät. Kasvisostoksia oli 24,979 kiloa ja lihapuolta 3,6 kiloa. Kasviksia tulee riittävästi uuden suosituksen mukaan, mutta lihapuoli pitää puolittaa. Kaalipata ilman lihaa hautuu parhaillaan. 



sunnuntai 1. joulukuuta 2024

Joulukuun alkua

 Kävin tänään ystävän kanssa Hakaniemen maalaismarkkinoilla ja Senaatintorin joulumarkkinoilla. Kovasti oli tungosta ja ilmakin vähän kylmä, niin emme kahvitelleet siellä vaan menimme kahville Kluuvin Robert Coffeeseen. Sinnekin tuli kohta tungosta kun tuli perheitä lastenrattaiden kanssa. 

Annoin ystävälleni valokortin ja kotiin tultua laitoin sellaisen itsellekin. Pienet, vihreät ledivalot laitoin myös posliinikukkaan. En ole vielä hakenut kellarista joulukrääsälaatikkoa. 

Leppoisaa joulun odotusta blogiani seuraaville!



keskiviikko 20. marraskuuta 2024

Joulukorttipaja

 Joulukorttien teko on alkanut. Kovin paljon en kortteja lähettele ja nekin lähes kaikki ostosia. Itse tehtyjä annan kädestä käteen. Nyt tein muutamia 3d-kortteja. Niitä en olekaan tehnyt aikoihin. 


sunnuntai 3. marraskuuta 2024

Muutamia neulomuksia

 Muutama pari vauvan sukkia ja yhdet ranteenlämmittimet. Ranteenlämmittimissä 13 silmukkaa puikolla, puikot 2,5. Debbie Bliss Rialto 4ply -lankaa kului 37 grammaa. Vauvan sukat menee varmaan hyväntekeväisyyteen ja ranteenlämmittimet lahjaksi.