lauantai 15. lokakuuta 2022

Kylillä ja Tallinnassa

 Soilikit kukkii oikein mukavasti vielä. Nuo kaksi pienempää on vain kertakäyttömukissa, mutta hyvin näköjään pärjäävät isommalle. 

Kaupungilla käydessä huomasin Narinkkatorilla kojuja ja kurkkasin sinne. Jotain ruokamyyntiä ja kukkia oli tarjolla, mutta minua ei nyt inspiroinut ostaminen. 

Diabetes-yhdistys tekin päiväreissun Tallinnaan. Minulla oli kaverina serkkutyttö ja tietysti ryhmässä oli paljon muita tuttuja. Mennessä oli matkan aikana yhteistä ohjelmaa ja salaatti buffetti ja hedelmätarjottimet koko menomatkan ajan. Tullessa oli sitten illallinen kaiken maailman syömisineen. Ei jaksanut kaikkea edes maistaa. Tallinnassa oli vapaata liikkumista ja serkkuni + yhden tuttavan kanssa kävimme kauppakeskus Nautican apteekissa kun Sadamarketissa ei apteekkia ollut. Kivaa kahvipaikkaa etsimme, mutta sataman läheltä emme löytäneet. Nauticasta osasimme tulla satamaan oikopolkua siltaa pitkin. Kahvittelimme sitten satamarakennuksessa R-kioskin kahveilla ja pullilla. Sää kyllä suosi meitä. Merellä oli melko tyyntä eikä maissakaan tuullut eikä satanut. Lämmintäkin oli juuri sopivasti ettei palellut, mutta ei hiostanutkaan. Laivalla ei ollut tungosta, eikä kaljaporukoitakaan, mitä nyt yksi örveltäjä pisutteli hyttikäytävällä ovenpieleen kun ei ollut ehtinyt saada oveaan auki. Kiitos ystävät mukavasta ja iloisesta seurasta. Mennään pian uudestaan, Tallinnaan tai jonnekin muualle. 




tiistai 4. lokakuuta 2022

Syksyn puuhasteluja

 Poikkesin Espoon puolella asioilla ja nytpä näin se ruokakuljetusrobotin ihan liikenteessä. Siinä se nätisti odotti valojen vaihtumista ja sitten ylitti kadun. 

Syksyisiä värejä näkee siellä täällä vielä, vaikka osa lehdistä on jo varissut. Tämä puu on Tyynenmerenkadulla, melkein vastapäätä rokotuspistettä. 

Muutama pari vauvantossuja on tullut tehtyä, mutta nyt siirryn pikkuhiljaa myös joulukorttien tekemiseen. Niitä on kiva tehdä, vaikka en paljon lähetäkään. Osa menee hyväntekeväisyyteen niistä kuten sukatkin. 




maanantai 19. syyskuuta 2022

Syksyn tunnelmaa

 Ilmat on mukavasti viilenneet ja maisemat näyttää jo syksyisiltä. Pelargoniat parvekkeella kyllä tykkäävät viileämmistä säistä. 

Kampin palvelukeskuksesta tehtiin päivän retki Kotorantaan. Oli oikein mukava päivä. Kahviteltiin, ulkoiltiin, tuolijumpattiin, syötiin hyvin ja seurakin oli mukavaa ja iloista. Ruokasalin seinältä bongasin kauniin ryijyn, en vaan nähnyt tekijän enkä mallin nimeä siinä.  Kiitos Kampin vapaaehtoisille järjestelyistä. 




perjantai 9. syyskuuta 2022

Jätkäsaari juhli

 Jätkäsaaren festarit oli suunniteltu pidettäväksi jo pari vuotta sitten, mutta korona sotki suunnitelmat. Nyt vasta päästiin juhlimaan (viime lauantaina) ja vieläpä kauniissa säässä. Paikalla oli palokuntaväkeä ja ihan sammuttimen kokoisetkin pääsivät kokeilemaan sammutusta. Ilmeistä päätellen oli tosi jännittävää. 

Päiväkodin kulmalla oli lastenvaatteiden kirppari. 

Väkeä oli aika mukavasti ja sotapoikien musiikkia oli kiva kuunnella. 

Vauvojen pikkusukkia olen taas tehnyt muutaman parin, mutta nyt ehkä siirryn välillä muihin neulomuksiin. 



sunnuntai 28. elokuuta 2022

Lapinlahden Lähteellä

 Lauantaina kävimme Anne-ystävän kanssa katsomassa Lapinlahden Lähteen tapahtumaa. Seela Sella esitti kauniin runon ja Annen kanssa ihasteltiin hänen esitystä. Anne pääsi yhteiskuvaankin Seelan kanssa. 

Yleisö katseli taitavan pyöräilijän esitystä, mutta osa kuvista tuli huonoja kun esitykseen kuuluva auto savusi niin, ettei juuri muuta näkynyt. 

Teimme Annen kanssa pienen kierroksen alueella ja näimme peräkärryyn asennetun aurinkopaneelin ja varmaan muukin latauslaitteisto oli kärryssä mukana. 

Pienessä rakennuksessa oli leipuri paistamassa leipiä. Tuore leipä aina maistuu ja kilohinnalla sai ostaa. 

Kiitos, Anne, seurasta. Oli mukava päivä. 





keskiviikko 17. elokuuta 2022

Trippi Tampereelle

 Serkkutytön kanssa tehtiin muutaman päivän reissu Tampereelle. Junamatka alkoi jo asemalla kahvittelulla Cafe Elielissä. Olikin kiva tuttavuus, hyvä valikoima, runsaasti tilaa ja ystävällinen palvelu. 

Tampereella piti sitten kokeilla uutta raitiovaunua. Nimetkin niillä näytti olevan, yksi oli Ritva, mutta meidän vaunun nimeä en enää muista. Oli helppo ja kiva matkustaa, vaikka en olekaan varma  onnistuiko maksaminen. 

Hotelli Rosendalin ympäristöä ja maisemia ihailtiin minkä kurssiohjelma antoi myöten. Näin kesähelteillä oli kiva kun vesi, vissy ja kahviautomaatteja oli pitkin käytäviä. Meille täysihoitolaisille oli runsaat tarjoilut ja iltapäiväkahveilla hedelmiä ja pikkuleivoksiakin. 

Poikasen synttärikahveilla Vuosaaressa käydessäni ostin kauniita perunoita ja Rumba-mansikoita sekä kirsikoita. Nyt alkaakin kohta olla mansikka-aika ohi. 

Kalliossa Dallape-puistossa oli kirppari ja väkeä ihan mahdottomasti. Hyvä ilma suosi kun ei ollut ihan tukahduttavan kuuma ja pieni tuulenvirekin kävi välillä. Mitään en ostanut kun ei sattunut "tarpeellista" silmiin. 








maanantai 8. elokuuta 2022

Pientä ulkoilua

 Edelleenkään ei tule paljon liikuttua missään. On vissiin parin vuoden aikana niin mökkeytynyt ettei tahdo saada lähdetyksi, vaikka kivoja tapahtumiakin olisi jo. Pikku pakolla piti kuitenkin tehdä "kaupunkikierros".

Ensin katsomaan uutta vierailevaa laivaa. Oli se aika mahtavan näköinen, vaikka katselinkin sitä kaukaa ja kuvakulmatkaan ei olleet oikein mallillaan. 

Sitten Hakaniemen torille, jossa kahvittelin neuleystävän kanssa. Kiitos seurasta rva A. Sieltä vielä   Espalle kansallispukuja katsomaan. Väkeä ei ollut entistä määrää, vaikka ilma oli suosiollinen, pientä tuulenvirettäkin helpottamassa oloa.