Saimme ystävän kanssa ilmaisen Vikingin matkan ja valitsimme kohteeksi Tallinnan. Ihan vaan päivämatkalla poikkesimme. Pääkohde perillä oli tietenkin Karnaluks ja menimme sinne taksilla suoraan satamasta. Karnaluksissa en olekaan muutamaan vuoteen käynyt. Olipa sinne tullut paljon lisää tilaa ja tavaraa. Aikaa kuluikin pelkästään lankoja katsellessa niin, että tulimme sitten takaisin satamaan kävellen eikä poikettu edes kahville. Muutaman kerän lähinnä sukkalankoja vaan ostin eli ei mitään yhtäkkisiä mielitekoja.
Entisistä langoista tein taas keskosmyssyn. Vaihteeksi vähän värikkäänpää lankaa ettei aina pastellisävyjä. Lanka tuntuu aika ohkaselta, joten loppulangasta teen ehkä jotain muuta. Lankaa Hot Socks Diamond mit Merino kului 19 grammaa, silmukoita 80, puikot 3,0 bambut.
lauantai 13. huhtikuuta 2019
perjantai 5. huhtikuuta 2019
Kesää kohti
Sain taas yhden keskosmyssyn valmiiksi ja huomasin, että en ole tainnut kuvata paria edellistäkään. Ruskea myssy on viimeisin, tehty Debbie Bliss Rialto 4ply -langasta. Lankaa kului 24 grammaa, puikot 3,0 bambut, silmukoita 80, 1n1o neuleena ja kavennukset miten sattuu.
Sininen ja keltainen myssy lienee samaa lankaa. Sinisessä silmukoita 68, puikot on voinut olla 3,5 koskapa neulos on aika pehmeää, lankaa meni 27 grammaa.
Keltaisessa silmukoita 64 ja puikkokoko taitaa olla 3,0, lankaa meni 16 grammaa.
Vihertävä on eri lankaa, silmukoita 80 ja lankaa kului 14 grammaa.
Parvekkeelle laitoin persiljanipun vesiastiaan. Jos se viihtyy hyvin, niin laitan vielä oikeaan ruukkuun kasvamaan.
Sininen ja keltainen myssy lienee samaa lankaa. Sinisessä silmukoita 68, puikot on voinut olla 3,5 koskapa neulos on aika pehmeää, lankaa meni 27 grammaa.
Keltaisessa silmukoita 64 ja puikkokoko taitaa olla 3,0, lankaa meni 16 grammaa.
Vihertävä on eri lankaa, silmukoita 80 ja lankaa kului 14 grammaa.
Kevät on alkanut näkyä ikkunalaudalla. Gloksinian mukula on herännyt talvilevolta. Toivottavasti jaksaa kukkia yhtä komeasti kuin viime kesänä.
Joulunaikaan saatu jouluruusu on viihtynyt parvekkeen ovien välissä, mutta nyt sen voi jo siirtää parvekkeen puolelle. Jouluruusuhan ei tykkää kuivasta ja lämpimästä sisäilmasta, mutta en raskinut siirtää sitä pakkasella suoraan parvekkeellekaan. Kun ruukku oli soikea, niin se mahtui sopivasti parvekkeen ovien väliin ja näytti siinä viihtyvänkin. Muutama kukka tekee siemenkotaakin.
Orkideakin on jaksanut kukkia lähes 4 kuukautta ja vielä pari kukkaa sinnittelee.
maanantai 18. maaliskuuta 2019
Yksi huivi vaan
Sain tehtyä toisenkin huivin Debbie Blissin baby cashmerino -langasta. Lankaa kului 183 grammaa, puikot 4,0 bambut. Malli taas oma ja mahdollisimman helppo. Tämäkin huivi menee Koskelan palvelutaloon vanhuksia lämmittämään.
tiistai 26. helmikuuta 2019
Kevättä ilmassa
Ilmojen lämmitessä alkaa näkyä kevään merkkejä kuten kaljahevoset.
Myös VR:n makkaratarjoilu lämpimänä lauantaipäivänä toi kevään tuntua.
Amarylliskin aloitti kukinnan ja joulukuussa kukkimaan alkaneen orkidean kukat on edelleen kauniit.
Miten kauan tomaatti säilyy. Ennen joulua ostettu tomaatti on ollut keittiön työpöydällä pari kuukautta ja vasta nyt alkaa näkymään vanhenemisen merkkejä.
Kevään merkkeihin kuuluu myös avoautojen ilmestyminen katukuvaan. Nyt ei sentään ihan avomalli, mutta kesäisen punainen kuitenkin.
torstai 21. helmikuuta 2019
Koskelan palvelukeskus
Koskelan palvelukeskuksen vanhuksille tehdään lämpimiä sukkia, hartiahuiveja yms.
Lahjoituslankoja voi viedä N-talon aulassa olevaan pärekoppaan.
Lahjoituslankoja voi viedä N-talon aulassa olevaan pärekoppaan.
torstai 14. helmikuuta 2019
Ystävänpäivää
Mukavaa ystävänpäivää itse kullekin.
Itse kävin parin entisen työkaverin kanssa lounastamassa Lasipalatsissa. Suunnitelmissa oli nauttia blinejä, mutta kun lounaslistalla oli lohta, niin vaihdoimme siihen. Alkupalat, pääruoka ja jälkiruoka oli mitä maittavimmat ja tarjoilu ystävällistä ja nopeaa, vaikka paikka oli jokseenkin täynnä.
(Tosin tuo hyytelömuna jäi syömättä kummastakin annoksesta). Kirpakoista tyrnimarjoista sai parin päivän c-vitamiinit.
Käsityöpuoli on edelleen ollut hitaalla. Kolmiohuivi kuitenkin valmistui lopulta. Lanka Debbie Bliss baby cashmerino 126 grammaa. 55% vilaa, 33% akryyli, 12% kasmirmatto (?). Puikot 4,0 bambu pyöröt. Aloitus niskasta, reikäkuviot oman "mallin" mukaan = langankierto 2 yhteen. Reunassa muutama kerros aina oikeaa. Tämä menee Koskelan palvelutaloon vanhuksille. Lankaa on vielä jäljellä useampi kerä, joten varmaan teen näitä lisääkin.

tiistai 5. helmikuuta 2019
Helmikuun alun puuhasteluja
Keräsin tehtyjä villasukkia ja vien niitä keräyksiin. Lasten sukat veinkin jo kuljetettavaksi Libanoniin pakolaisleireille. Aikuisten sukat menee Koskelan palvelutalon vanhuksille.
Viikonloppuna olin Vuokkiniemiseuran vuositapaamisessa kuuntelemassa esitelmää kalliomaalauksista. Mielenkiintoista.
Viikonloppuna olin Vuokkiniemiseuran vuositapaamisessa kuuntelemassa esitelmää kalliomaalauksista. Mielenkiintoista.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)